Kokkauskärpäsen purema

 Tammikuussa on kokkauskärpänen päässyt puraisemaan. Kuukauden aikana on tullut loihdittua vaikka minkälaista murkinaa. Minä, joka ennen vihasi kokkausta ja osasi juuri ja juuri keittää nuudelit, on kehittynyt ruoanlaitossa. Nykyään nautin kokkailusta paljon. Mikäs sen parempaa kuin musat soimaan ja keittiöön paistamaan, pilkkomaan ja sekoittamaan. Seuraavaksi tammikuun ruokia, jotka onnistuivat erittäin hyvin.


Perinteinen munakas on aina todella hyvää. Pistin mausteiksi pippuria, suolaa ja paprikamaustetta. Täytteenä munakkaassa on pinaattia, tomaattia, broilerleikettä ja juustoa.


Lihapullia tulee tehtyä todella harvoin itse alusta alkaen, vaikka kyseessä ei edes ole mikään pitkäkestoinen ruoka. Nyt perjantaina päätin kuitenkin tehdä ison kasan lihapullia ja näistä tuli kyllä niin hyviä.


Rapuwokkia. Nuudeleita, kasviksia, surimipuikkoja, ripaus mausteita ja vähän tuorejuustoa maussa paprika-chili.


Olen taas innostunut tuorepuurosta. Kaipasin vaihtelua perus aamupuuroon, joten päätin kokeilla tuorepuuroa ja jäin taas koukkuun. Laitan tuorepuuroon kaurahiutaleita, vaniljajugurttia, kauramaitoa, marjoja ja vähän suklaata tai nutellaa. 


Pitkästä aikaa tein myös itse sushia, mikä on ehdottomasti lempiruokani. Parasta on kun levään rullaa riisin lisäksi surimipuikkoja, kurkkua ja tuorejuustoa.


Näin TikTokissa reseptin näihin pikkuwrappeihin ja pitihän niitä tietenkin heti kokeilla. Täytteessä on raejuustoa, tonnikalaa, maissia, kurkkua, ruohosipulia ja majoneesia.


Pakko myöntää, etten ole varmaan ikinä tehnyt mitään näin hyvää ruokaa. Kanahalloumpasta onnistui aivan täydellisesti. Spagettia, kanaa, halloumia, mausteita ja ruokakermaa. Päälle pinaattia ja parmesaania.


Herkkuleivät, jotka on paistettu kevyesti pannulla. Päälle lisätty pestoa, kirsikkatomaattia, mozzarellaa ja vähän pippuria ja basilikaa. 


Näistä ruoista epämääräisimmän näköinen, mutta pirun hyvää. Lihasuikaleita, mausteita, herneitä, maissia ja erilaisia papuja. 

Yhtenä lauantaina oli tylsää, joten päätin leipasta kinkku, ananas, aurajuusto pizzan ja tuli kyllä niin hyvää. 


Comments

Popular Posts