Elämä jumissa...

Parisuhteita, kihloja, omakotitaloja, uusia työpaikkoja...

Näitä kaikkia on alkanut yhtäkkiä tapahtua ympärilläni. Lähipiirissä eletään sitä aikaa, kun porukka alkaa pikkuhiljaa vakiintua aloilleen. Kaikki etenevät elämässä huimaa vauhtia. 

Eikä siinä, sehän on mahtava asia. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu siltä, että oma elämä on tällä hetkellä jumissa, eräänlaisessa pysähdystilassa. Fiilis on odottava, kun ei tiedä, mihin suuntaan sitä lähtisi. Unelmia on, joita kohti pyrkiä. Terveellinen elämä, oman alan työpaikka, parisuhde... Ja joka päivä teen asioita sen eteen, että saavuttaisin näitä asioita. Kuitenkin samaan aikaan on ihan hukassa eikä loppujenlopuksi tiedä, mitä haluaa sittenkään.

Eniten turhauttaa muiden odotukset ja käsitykset siitä, mitä elämäni tulisi olla. Ne lukemattomat utelut mahdollisista poikaystävistä. Utelut siitä, onko unelmien työpaikka jo löytynyt ettei nyt vaan menisi tutkinto hukkaan. Mielipiteet siitä, pitäisikö harkita muuttoa töiden perässä muualle. Kaikilla tuntuu olevan mielipide elämääni, josta loppujenlopuksi päätän itse. 

Utelut ja odotukset aiheuttavat sen, että tuntuu kuin elämä jumittaisi. Käsitykset siitä, mitä 26 ikävuoteen saakka olisi pitänyt tehdä tai saavuttaa.

On kuitenkin niin, ettei elämää voi ennalta käsikirjoittaa tai pakottaa tiettyyn suuntaan. Unelmat toteutuvat, jos ovat toteutuakseen. Loppupeleissä ymmärsin sen, että olen tällä hetkellä loppujen lopuksi onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Elämä kuljettaa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja tilanteisiin. Tähän aion jatkossakin luottaa.