Mitä kuuden vuoden yliopistotaival opetti?

 Kuuden vuoden yliopistotaipaleen aikana opin....

- pois perfektionismista. Kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä. Maailma ei kaadu yhteen huonoon arvosanaan. Yksinkertaisesti yliopistossa kaikkeen ei pysty panostamaan sata lasissa.

-  että kandi ja gradu eivät ole ylitsepääsemättömän vaikeita ja pelottavia haasteita. Kaikesta selviää kun noudattaa aikataulua ja vaan kirjoittaa ja kysyy tarvittaessa apua.

- että yliopistossa pärjää ilman ystäviä. Itse en ole koko kuuden vuoden aikana törmännyt samanhenkisiin ihmisii yliopistolla. Hyvän päivän tuttuja ja kurssikavereita kyllä on ollut mutta kuuden vuoden koulutaipaleen aikana ei ole syntynyt syviä ystävyyssuhteita. Eikä se ole haitannut, sillä minulla on yliopiston ulkopuolella paljon ihania ystäviä.

- että älä kaada baarissa tuoleja ja heittele pankkikorttia ilmaan ja kaatuile. Näin tapahtui aivan ensimmäisissä opiskelijabileissä, ja lopputuloksena tappodarra ja lensin baarista ulos. 

- aikatauluttamaan. Opin hahmottamaan missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä ja opin hahmottamaan paljonko aikaa mihinkin asiaan kuluu.

- hahmottamaan isoja kokonaisuuksia. Vasta nyt opintojen loppupuolella on hahmottanut sen, mihin kaikki vuosien varrella opiskellut asiat kuuluvat ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa. Kyllä siinä kestikin!

- hyödyntämään opiskelijalounaan. Halpa, ravitseva, hyvä ja monipuolinen opiskelijaruoka kannattaa hyödyntää.

- että mahdottomaltakin tuntuvat asiat ovat mahdollisia. Esimerkkinä ainoa tulkkauskurssini opintojen alkuvaiheessa. En ikinä ajatellut selviäväni siitä. Mutta muutamien itkujen, ahdistuksen ja hermoromahduksien jälkeen pääsin kuin pääsinkin kurssista läpi.