Täydestä kaaoksesta jonkinlaiseen balanssiin
Otsikko kuvastaa hyvin 5 vuotista opiskelu-urakkaa yliopistossa. Pohdin eräänä iltana omia yliopistovuosia, niitä menneitä ja niitä tulevia. Onnistumisia ja täydellisiä epäonnistumisia. Molempia nimittäin mahtuu näihin vuosiin. Yleensä kandi ja maisterivaiheeseen on varattu se viisi vuotta, mutta jostain syystä olen edelleen yliopistolla ja vielä on kursseja käymättä ja gradu kirjoittamatta. Olen potenut stressiä siitä, että jumitan edelleen tuolla tiedon pyhäkössä, jota yliopistoksikin kutsutaan. Mutta eilen tajusin, että ihan turhaan. Syitä valmistumisen viivästymiseen on monia, kuitenkin yliopistosta toiseen siirtyminen ja kurssien vastaavuudet viivästyttivät ainakin vuodella. Mutta en kadu hetkeäkään, että vaihdoin Turusta Tampereelle. Sillä elämä on muuttunut täällä vain positiivisempaan suuntaan ja olen vihdoin löytänyt oman juttuni. Myös vaihtokevät/kesä viivästytti opintoja, mutta sitäkään en kadu. Päinvastoin, missään koulun penkillä ei ikinä olisi oppinut niitä asioita, joita vaihtolukukausi Saksassa opetti.
Alussa yliopiston parina ensimmäisenä vuonna olin ihan pihalla siitä, mitä oikeastaan elämältä ja opiskeluilta halusin. Ehkä välivuosi olisi ollut hyvä idea pohtia tulevaisuutta, mutta pääsin suoraan lukiosta yliopistoon. Tuli kokeiltua sosiologian opintoja, ei ollut minun juttuni. Tuli kokeiltua fonetiikan opintoja, sekään ei ollut juttuni. Vasta kolmantena vuonna kääntäminen alkoi viedä mukanaan ja tajusin, että hei, tässähän se on. Joten olisi väärin katua näitä asioita, jotka viivästyttivät valmistumista, sillä nyt ainakin tiedän mitä haluan ja olen oppinut asioita, joita en muuten olisi oppinut.
Kuten jo totesin, ensimmäinen ja toinen vuosi yliopistossa meni tavallaan ihan ohi. Ihmettelin, olenko todella täällä ja kriiseilin olenkohan nyt ollenkaan oikeassa paikassa, kun en ymmärtänyt jotakin luennolla käsiteltyä asiaa. Kieli takkuili ja mietin onko minusta mihinkään. Kurssit olivat yhtä jännittämistä ja joka viikkoista selvitymistä. En ymmärtänyt yhtään miten mikäkin asia liittyi yhteen ja mitä teen kaikella sillä tiedolla.
Sitten tuli kolmas vuosi milloin kaikki alkoi pikkuhiljaa selkiytyä ja koitti vaihto Saksassa. Sain paljon itseluottamusta puhua ja käyttää kieltä ja ylipäätään varmuutta omiin opintoihin. Tuli sellainen kyllä minä pystyn tähän- fiilis. Välillä mentiin pohjamudissa ja välillä kaikki sujui kuin itsestään.
Tämä lukuvuosi on muutamaa viikkoa vaille kesäloma. Täytyy sanoa, että tänä lukuvuonna koin vihdoin sen ahaa-elämyksen, jota tässä on nyt odoteltu jo neljä vuotta. Yhtäkkiä kaikki osaset loksahtivat paikalleen, asiat yhdistyivät päässä kokonaisuuksiksi ja tajusin, miten kurssien irrallisilta vaikuttaneet asiat olivat yhteydessä toisiinsa. Aloin nauttia kääntämisestä ja jopa espanjan kielen opiskelusta, jonka parissa oli myös pieni kriisi. Edelleen tulee niitä päiviä, jolloin espanjan 10 sivun essee tökkii, jolloin mietin mitä helvettiä teen koko yliopistossa ja jolloin käännöksestä tulee huono arvosana ja tuntuu, että ei osaa mitään. Kuitenkin näitä päiviä on koko ajan yhä vähemmän. Nyt kaikki tuntuu sujuvan ja tajusin myös sen, etten vieläkään tiedä tarkalleen, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni, mutta sekin on ihan okei. Luotan vahvasti siihen, että keksin sen jonain päivänä. Ja eihän minulla loppujen lopuksi ole kiire minnekkään.
Ajattelin tähän loppuun koota vielä onnistumisia ja ihania muistoja kuluneilta opiskeluvuosilta. Ensimmäiset opiskelijabileet ja armoton känni, se tunne kun luulin tentin menneen huonosti, mutta viitonenhan sieltä pamahti, uudet tuttavuudet, kaikki käännöskurssit ovat olleet ihan suosikkejani, ruotsin kirjallisuuskurssi tältä lukukaudelta kun on päässyt lukemaan kirjoja, ylipäätään innostuminen ruotsista, se hetki kun tajusin, että espanjani on parantunut huimasti, se tunne kun kandi oli valmis ja painoin palauta painiketta.
Ja vielä lopuksi....
Keväällä 2022 valmistun ihan oikeasti. Ja tämä oli lupaus.
Alussa yliopiston parina ensimmäisenä vuonna olin ihan pihalla siitä, mitä oikeastaan elämältä ja opiskeluilta halusin. Ehkä välivuosi olisi ollut hyvä idea pohtia tulevaisuutta, mutta pääsin suoraan lukiosta yliopistoon. Tuli kokeiltua sosiologian opintoja, ei ollut minun juttuni. Tuli kokeiltua fonetiikan opintoja, sekään ei ollut juttuni. Vasta kolmantena vuonna kääntäminen alkoi viedä mukanaan ja tajusin, että hei, tässähän se on. Joten olisi väärin katua näitä asioita, jotka viivästyttivät valmistumista, sillä nyt ainakin tiedän mitä haluan ja olen oppinut asioita, joita en muuten olisi oppinut.
Kuten jo totesin, ensimmäinen ja toinen vuosi yliopistossa meni tavallaan ihan ohi. Ihmettelin, olenko todella täällä ja kriiseilin olenkohan nyt ollenkaan oikeassa paikassa, kun en ymmärtänyt jotakin luennolla käsiteltyä asiaa. Kieli takkuili ja mietin onko minusta mihinkään. Kurssit olivat yhtä jännittämistä ja joka viikkoista selvitymistä. En ymmärtänyt yhtään miten mikäkin asia liittyi yhteen ja mitä teen kaikella sillä tiedolla.
Sitten tuli kolmas vuosi milloin kaikki alkoi pikkuhiljaa selkiytyä ja koitti vaihto Saksassa. Sain paljon itseluottamusta puhua ja käyttää kieltä ja ylipäätään varmuutta omiin opintoihin. Tuli sellainen kyllä minä pystyn tähän- fiilis. Välillä mentiin pohjamudissa ja välillä kaikki sujui kuin itsestään.
Tämä lukuvuosi on muutamaa viikkoa vaille kesäloma. Täytyy sanoa, että tänä lukuvuonna koin vihdoin sen ahaa-elämyksen, jota tässä on nyt odoteltu jo neljä vuotta. Yhtäkkiä kaikki osaset loksahtivat paikalleen, asiat yhdistyivät päässä kokonaisuuksiksi ja tajusin, miten kurssien irrallisilta vaikuttaneet asiat olivat yhteydessä toisiinsa. Aloin nauttia kääntämisestä ja jopa espanjan kielen opiskelusta, jonka parissa oli myös pieni kriisi. Edelleen tulee niitä päiviä, jolloin espanjan 10 sivun essee tökkii, jolloin mietin mitä helvettiä teen koko yliopistossa ja jolloin käännöksestä tulee huono arvosana ja tuntuu, että ei osaa mitään. Kuitenkin näitä päiviä on koko ajan yhä vähemmän. Nyt kaikki tuntuu sujuvan ja tajusin myös sen, etten vieläkään tiedä tarkalleen, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni, mutta sekin on ihan okei. Luotan vahvasti siihen, että keksin sen jonain päivänä. Ja eihän minulla loppujen lopuksi ole kiire minnekkään.
Ajattelin tähän loppuun koota vielä onnistumisia ja ihania muistoja kuluneilta opiskeluvuosilta. Ensimmäiset opiskelijabileet ja armoton känni, se tunne kun luulin tentin menneen huonosti, mutta viitonenhan sieltä pamahti, uudet tuttavuudet, kaikki käännöskurssit ovat olleet ihan suosikkejani, ruotsin kirjallisuuskurssi tältä lukukaudelta kun on päässyt lukemaan kirjoja, ylipäätään innostuminen ruotsista, se hetki kun tajusin, että espanjani on parantunut huimasti, se tunne kun kandi oli valmis ja painoin palauta painiketta.
Ja vielä lopuksi....
Keväällä 2022 valmistun ihan oikeasti. Ja tämä oli lupaus.
Comments
Post a Comment