Vapaaehtoistyön monet kasvot

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä nyt suurin piirtein vuoden verran Punaisen Ristin ystäväpalvelussa. Alun perin hain mukaan ystäväpalveluun, koska halusin auttaa jollain tavalla ja vapaaehtoistyö kuulosti mielenkiintoiselta ja hyvältä idealta, joten ajattelin että miksi ei. En ole katunut päätöstäni lähteä mukaan hetkeäkään. Vaikka haluaisinkin panostaa vapaaehtoistyöhön täysillä, aika ei läheskään aina riitä ja se on vain hyväksyttävä. Olen koittanut ajatella niin, että pääasia on, että tekee sen, mitä omassa elämäntilanteessaan pystyy.

Auttaminen on mielestäni todella tärkeää. Vaikka itselläni ei elämässä mene aina hyvin ja on vaikeita hetkiä niin silti jaksan ajatella, että auttamalla muita, saa avun vastavuoroisesti joskus takaisin, kun itse sitä tarvitsee. Ajattelen, että autan mielelläni, jos se vain on mitenkään oman elämäntilanteen kannalta mahdollista. Vapaaehtoistyöstä saa täysin uutta näkökulmaa elämään, saa keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja parhaimmassa tapauksessa saa pelastettua jonkun päivän ja tuotua iloa toisen ihmisen elämään.

Vapaaehtoistyötä on monenlaista, joten jokaiselle varmasti löytyy se oma mielenkiinnon kohde. Itselleni ystäväpalvelussa mukana oleminen toimii hyvin. Haluan olla ystävä ihmiselle, joka sitä tarvitsee ja haluan itsekin omaan elämääni monenlaisia ihmisiä mukaan. Lisäksi, olen itse kokenut yksinäisyyttä nuorempana, joten tiedän miltä se tuntuu. 

Yllätyin kuitenkin siitä, että yllättävän moni suhtautuu vapaaehtoistyöhön kuin hukkaan heitettynä aikana. Viimeisen kuukauden aikana olen kysynyt lähipiiriltä, mitä mieltä he ylipäätään ovat auttamisesta ja vapaaehtoistyöstä. Moni on sanonut pelkkää positiivista, mutta en olisi uskonut, että niin monella on negatiivisia ajatuksia toisten auttamisesta.

Argumentteja oli monenlaisia. Jonkun mielestä se on ajanhukkaa, sillä siitä ei saa palkkaa. Toisen mielestä toisten auttaminen on hankala asia, sillä jos kokee, että on joutunut elämässä selviytymään itse haastavista tilanteista ilman apua, on muiden auttaminen turhaa. Jos minua ei autettu, miksi auttaisin ketään muita. Sitä myös kyynistyy, sillä maailma ei aina ole tasapuolinen kaikille. Olen myös kuullut mielipiteen, jonka mukaan jokaisen pitää loppupeleissä pärjätä omillaan elämässä.

Oma ajatusmaailmani on niin erilainen, etten ymmärrä näitä kommentteja. Ymmärrän sen, että omassa elämässä yksin pärjääminen ja vaikeudet kasvattavat suojakuoren ja ihminen kyynistyy. Sitä en ymmärrä, että eikö joitain asioita voi tehdä ilman rahapalkkaa. Vaikka raha onkin elämässä keskiössä, ei sillä silti saavuta kaikkea. Se onnellisuuden ja hyvän olon tunne, joka toisten auttamisesta tulee, ei ole rahalla saavutettavissa. Ja loppupeleissä, kenenkään ei tarvitse selvitä ja pärjätä elämässä yksin. Sitä vapaaehtoistyöllä juuri haetaan takaa, että kukaan ei joutuisi selviämään yksin. Ihmisen elämä muodostuu niistä ihmisistä, jotka ovat ympärillä ja joihin voi tukeutua.