Esseitä, kirjapinoja ja aikaisia aamuherätyksiä...

Otsikko kertookin varmasti mistä oikein on kyse. Eletään viimeisiä kesän viikkoja ja kohta arki ja syksy ovat taas täällä. Itselleni ainakin syyskuun alku ja koulun alku tarkoittaa sitä, että on aika hyvästellä mennyt kesä. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa postauksen, jossa voisin pohtia kulunutta kesää ja muistella, mitä kaikkea tuli tehtyä. Tällä postauksella puolestaan ei ole mitään sen kummempaa tarkoitusta. Lähinnä ajattelin vain kertoa fiiliksiä tulevasta syksystä ja tulevasta lukuvuodesta (vaikka on vasta elokuu).

Itselläni uusi yliopistovuosi (jo neljäs opintovuosi,huhhuh) starttaa syyskuun alussa. Jo nyt on pitänyt vähän tulla ulos lomakuplasta ja miettiä syksyn ja kevään kursseja, sillä kurssi-ilmoittautumiset starttaavat jo ensi viikolla. Vaikka kesä on yksi lempi vuodenajoistani ja silloin olen energisimmilläni, niin syksyn alku ei tunnu yhtään pahalta. Lomailtu on tarpeeksi ja nyt kaipaa jo takaisin normaaleihin päivärutiineihin ja kaipaa päiviin sisältöä ja tekemistä. Ja toisaalta alkaa tämän hellejakson päätyttyä kaivata jo syksyn pimeneviä iltoja, kynttilöitä ja sitä, että voi käpertyä sohvannurkkaan viltin alle kirjan ja kaakaomukin kanssa.



Mitä syksy sitten tuo tullessaan? Koulun puolesta luvassa on itselleni mieluisia ja mielenkiintoisia kursseja. Syksyllä alkaa kandiseminaari ja alan väsätä omaa kandidaatintutkielmaani. Tavoitteena olisi, että ensi keväänä kandin tutkinto olisi valmis ja voisi alkaa suunnata kohti maisterivaihetta. Kandin lisäksi syksyllä on luvassa mm. tieteellisen kirjoittamisen kurssi sekä vihdoin ja viimein espanjan kursseja. Aikaisemmin en ole saanut espanjaa mahtumaan mihinkään väliin, joten nyt ohjelmassa on puhekurssia,kielioppia ja espanjan historiaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta!

Syksyllä voisi myös aktivoitua ja käydän taas erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Ainakin sitseille tekisi taas kovasti mieli. Uusiin ihmisiinkin olisi mukavaa tutustua. Erilaisia tavoitteitakin on tullut jo asetettua opiskelun suhteen. Kevätpuolella työt tuntuivat menevän ajoittain koulun edelle, joten nyt haluan taas keskittyä kunnolla opintoihin. Tosin jokin työpaikka olisi kyllä hyvä löytää.

Kevättä en hirveän tarkasti ole vielä suunnitellut. Ainoa mikä huhtikuussa häämöttää, olisi lähtö Saksaan viideksi kuukaudeksi. Toisaalta on hienoa päästä näkemään uusia maisemia ja oppimaan kieltä, mutta toisaalta on haikea lähteä pois useaksi kuukaudeksi. Tästä voisikin lähempänä kirjoittaa erillisen postauksen. Toivottavasti tästä syksystä tulee mielenkiitoinen ja tapahtumientäyteinen.






Comments

Popular Posts