Ensimmäinen




Hei! Tervetuloa! En tiedä oikein miten tällainen ensimmäinen postaus tulisi aloittaa. Aloitanpa kuitenkin...

Ajatus blogin kirjoittamisesta heräsi yhtenä päivänä, josta blogin niminkin juontaa juurensa. Mitä tahansa voi tapahtua "yhtenä päivänä". Yhtenä päivänä saatan keksiä, mitä haluan tehdä koko loppuelämäni tai saatan illalla olla aivan eri paikassa kuin aamulla. Kuka tietää. Siitä tässä blogissani on myös kysymys. Kertoa kuvin ja sanoin, mitä yhtenä päivänä elämässäni tapahtui, mitä ajattelin tiettynä päivänä tai miltä tuntui. Ajattelin, että olisi hyvä idea tallentaa kuvia ja ajatuksiaan jonnekkin ja esimerkiksi 20 vuoden kuluttua niitä voisi palata tarkastelemaan. Ikäänkuin päiväkirja, mutta julkinen sellainen.

Haluan kirjoittaa blogiani kertomatta kuitenkaan liikaa itsestäni. Joitakin asioita on helpompi jakaa tavallaan anonyymina. Ajattelin, että olisi kuitenkin hyvä kertoa itsestäni edes jotain. Olen 22-vuotias nuori neitokainen Tampereelta. Opiskelen kieliä, eri kielet ja kulttuurit ovat lähellä sydäntäni ja haluaisinkin tulevaisuudessa päästä matkustelemaan. Rakastan myöhäisiä aamuherätyksiä, kirjoja ja lukemista, kiinalaista ruokaa ja sushia. Spontaanit reissut, kesä, leffat ja telkkarin tuijottaminen ovat myös lähellä sydäntä. Keikoilla tulee käytyä paljon ja musiikkia kuuneltua, ulkoiltua ja vietettyä aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Haluaisin matkustelun lisäksi tulevaisuudessa oppia laittamaan ruokaa ja leipomaan sekä kehittämään itseäni ja luonnettani. Siinä varmasti kaikki tärkein. Jatkossa kun vauhtiin päästään niin saa paremman käsityksen siitä, kuka täällä ruudun takana oikein näpyttää.

Comments

Popular Posts